Ionic-päiväkirja


Edellisessä päiväkirjassa hehkutin kovasti uutta kasvattijärjestelmäämme, mutta täytyy tunnustaa että ei se juuri sen paremmin toimi kuin edellinenkään. Tosin kasvattien sivujen tekeminen on kyllä mielekkäämpää, kun ei tarvitse samaa rotua katsella jatkuvasti, mutta vähän harvakseltaan niitä sivuja silti saamme aikaiseksi. Tätäkin kirjoittaessani kasvattilistalla on reilu parikymmentä syntynyttä mutta sivutonta varsaa, niin että heikommalle kyllä iskisi jo pahimmanlaatuinen virtuaalistressi. Pitää vain ajatella, että eivät ne sieltä listalta mihinkään karkaa. Näyttää lisäksi siltä, että marraskuun loppu ja joulukuu kokonaisuudessaan tulevat olemaan taukoaikaa kasvatuksessa, niin että siinä on sitten hyvää aikaa saattaa kasvattilista ajan tasalle.

Ionic jää nyt kuitenkin joksikin aikaa sellaiseen "puoliaktiiviseen" tilaan, kuten muutamat hevosten myyntiä, ostoa ja tilausvarsoja kyselleet ovat huomanneet. Kasvatustoiminta jatkuu ja kisojakin pidämme, mutta muuten Ionic viettää jonkinlaista hiljaiseloa. Ei siis hevosten myyntiä, ei juuri ostojakaan eikä mitään sellaista, joka veisi turhaan aikaa. Syytä tähän en lähden sen paremmin selittämään, tyydyn vain sanomaan että allekirjoittaneen elämäntilanne keikahti ihan uudelle mallille ja kun Virginia on edelleen töidensä kanssa kiireinen, niin yritämme karsia nuo ylimääräiset aikasyöpöt minimiin. Jatkossa ei ole oikeastikaan tietoa siitä, että kenellä riittää enää aika ja mihin, mutta eiköhän sitä vähäsen aina saada kaivettua rakkaalle harrastukselle.

Ohimennen tuon kisatoiminnankin mainitsin, niin Ionicin ravitoiminta on edelleen aktiivista. Nyt lokakuussa oli viikoittain villit ravit ja marraskuussa on kahdet VRER-ravit, joista toiset ovat ne edellisessä päiväkirjassa mainitsemani juhlaravit. Olen melko iloinen siitä, että osallistujia riittää noihin villeihinkin raveihin niin että vain harvat lähdöt joudutaan perumaan tai ajamaan rutiinilähtöinä osallistujien vähyyden vuoksi. Kuitenkin VRER-ravien osallistujamäärät hakkaavat villit ravit mennen tullen, lähes poikkeuksetta jokainen lähtö joudutaan jakamaan useaan osaan tuloksia arvottaessa. Nyt tapahtui jo sekin, että myös peitsarien ryhmäajoon on osallistunut 13 hevosta eli sekin joudutaan puolittamaan, mutta se on ensisijaisesti vain hieno asia että peitsareita löytyy virtuaalimaailmasta niinkin paljon.

Sirpa (ionic@hevosmaailma.net)

KOMMENTOI ARTIKKELIA