Talliesittelyssä: Hjargórn
Ensimmäisessä Talliesittelyssä on islanninhevostalli Hjargórn. Talli on melko uusi, perustettu syyskuussa 2006, mutta pyörähtänyt oikein iloisesti käyntiin. Ensimmäinen kisakutsukin on jo painettu, ja kisoja pyritään tulevaisuudessa järjestämään useasti. Kävin siis 4.10. alkaen tutustumassa Hjargórnin arkeen.
Kun saavuin ensimmäisen kerran Hjargórniin, niin silmiini osui suuri ja selkeä otsikko, josta huomasi heti millaisesta tallista oli kyse. Islanninhevosia, niistähän minä pidän. Linkit ovat jotenkin liian lähellä otsikkoa, mikä häiritsi hieman, mutta muuten otsikko oli oikein hauska, fontti erilainen ja kuva sävyyn sopiva.
Seuraavana olivat vuorossa hevoset. Tallilla asustaa tällä hetkellä vajaat kymmenkunta issikkaa, sekä muutama yksityinen. Pistokoe hevosen Demantur Dropi Frá Eidotheá sivuille. Pirteä islannintuonti on jo aktiivisesti kisattu ja luonnettakin riittää. Voisiko luonnetta hieman karsia, vai onko tuo kaikki tarpeellista tietoa?
Tarkemmat copyt jokaisen hevosen sivuille olisivat tervetulleet, vaikka ne löytyvätkin erillisestä linkistä. Esimerkiksi kuvan alla voisi olla sen ottajan nimi.
Kurkkaan vielä hevosen Elizabeth Frá Fandár sivuille ja mitäs näkyykään. Ei kuvaa, eikä luonnetta, mutta hevosella on silti kisattu. Voivoi, tällaisesta en pidä, mutta varmaan nekin tarpeelliset tiedot tulevat aikanaan.
Tallista kerrotaan ihan mukavasti, samoin erilaisista ratsastuspuitteista ja kyseisestä linkistä opinkin, että tallilla on neljä eri kenttää ja maneesi. Tilaa siis riittää.
Toiminta-linkissäkin kävin tutustumassa ja sieltä löytyivät tallin järjestämien kisojen kalenteri ja siitoskalenteri. Tallilla on siis siitostoimintaa, kisatoimintaa ja hoitajatoimintaa.
Erityiset plussat ropisivat tallissa aktiiviselle päivitykselle ja toiminnalle. Mutta missä kerrotaan esimerkiksi hevosten ikääntymisestä?
Muutama kysymys omistajalle, Chessille:
1. Minkä takia perustit juuri issikkatallin?
– Issikat ovat mukavia poneja, ja pidän niiden "erilaisuudesta", esim. askellajeja on enemmän, ja issikoiden yleinen luonne on minusta varsin mukava. Virtuaalimaailma tarvitsee enemmän issikoita!
2. Miten jaksat hoitaa tallin kaikkia osa-alueita (kisa, siitos, hoitaja ym.) aktiivisesti?
– Hmm... Se on helppoa, pidän toiminnan järjestämisestä.
3. Veikkaatko päivitysten määrän laskevan viikkojen myötä, vai onko ahkera päivittely muutakin, kuin ”alkuaktiivisuutta”?
– Ei, kyllä jatkan päivittelyä yhtä aktiivisesti, koneella olen lähes joka päivä. Käyn myös usein vastaamassa, jos joku on kirjoitellut vieraskirjaan. Ja eihän alussa vieraskirjaan tule paljon viestejä, joihin vastailla. :>
Talliin voitte tutustua vierailemalla sivulla: http://www.freewebs.com/hjargorn
Katja (Barboes@netti.fi) Jos haluat oman tallisi esittelyyn, niin lähettele sähköpostia ja perustele, että miksi juuri sinun tallisi pitäisi päästä mukaan. Palsta löytyy joka lehdestä.
KOMMENTOI ARTIKKELIA
|