Vieraskirja – sivujen koriste?


Ennen vanhaan virtuaalitallien sivuilla saattoi olla moniakin eri vieraskirjoja – yksi hoitajille, yksi mainoksille ja yksi tavalliselle kritiikille. Vieraskirjoja käytettiin aktiivisesti, ja paljon tärkeitäkin asioita hoidettiin vieraskirjojen välityksellä. Nykyään vieraskirjoja käytetään yhä vähemmän; astutukset, kilpailuihin osallistumiset ja hevoskaupat hoidetaan lähes poikkeuksetta sähköpostin välityksellä. Onko vieraskirjoista siis tullut pelkkä sivujen koriste?

Vieraskirja–linkki löytyy, tai ainakin löytyi, lähes jokaisen tallin sivuilta, mutta sitä käytetään yhä harvemmin. Vieraskirjojen käyttö on vähentynyt huomattavasti ajan myötä. Alkuaikoina kaikilla talleilla oli useita vieraskirjoja: mainostukselle, hoitotarinoille ja palautteelle kullekin omansa. Vieraskirjat olivat joko Freebokin ilmaisvieraskirjoja tai palvelimen omia, ja niiden viesteihin käytiin vastaamassa niin usein kuin vain mahdollista, jopa päivittäin.

Nykyään yhä useammilta talleilta, etenkin pieniltä, ei löydy ollenkaan linkkiä vieraskirjaan, tai sitten se on sivun alareunassa, lähes taustaväriin hukkuneena ilman yhtään kirjoittelijaa. Vieraskirjoihin käydään siis yhä harvemmin kirjoittelemassa, ja vastauksiakin saa odottaa iät ja ajat – tämä ei ainakaan lisää vieraskirjojen suosiota. Ahkerimmassa käytössä vieraskirjat ovatkin nykyään varmaan suosituimmilla talleilla, joiden vieraskirjoista kehut pursuavat yli äyräiden, sekä talliringeillä, joiden vieraskirjassa jäsenet kertovat kiertelyistään ja taukoiluistaan.

Kilpailuita järjestävät tallit, seurat ja muut yhdistykset käyttävät yhä harvemmin vieraskirjoja myöskään ilmoittautumiskirjoina kilpailuihin. Suositummiksi ilmoittautumistavoiksi kilpailuihin ovat heti sähköpostin lähetyksen jälkeen tulleet erilaiset lomakkeet ja skriptit, jotka ajan myötä saattavat syrjäyttää sähköpostinkin pois edestään.

Joidenkin tallien vieraskirjoissa on myös pitkät listat sääntöjä: ei saa kiroilla, ei mainostaa, ei haukkua... Mitä sinne sitten edes kirjoittaisi, kun kaikki on kielletty? Liiallinen kritiikkikin voidaan helposti tulkita haukkumiseksi, ja kirjoittaja voi helposti päätyä sillä samalla sekunnilla mustalle listalle. Mikä tulkitaan mainostukseksi? Kun etsii osallistujia villeihin kilpailuihinsa vai kun liittää tallinsa osoitteen viestin loppuun? Hyvää palautetta antava kävijä voi kääntyä kannoillaan, kun ei jaksa lukea muutaman metrin mittaista sääntölistaa!

Tutkin neljän eri virtuaalitallin vieraskirjoja. Ensimmäisellä tallilla oli vielä sekä hoitopäiväkirja että tavallinen vieraskirja – molemmat tosin ammottivat tyhjyyttään. Seuraavan tallin vieraskirjassa olikin jo rakentavaa palautetta, ja kirjassa sai osallistua myös tallin kilpailuihin, ainoana lajiaan tutkimistani vieraskirjoista. Kolmannesta pikkutallista ei löytynyt vieraskirjaa ollenkaan, ja neljännen tallin vieraskirjassa oli vain Freebokin kirjoittama ensimmäinen viesti.

Tämäkö kertoo meidän vieraskirjojenkäytöstä? Mitä hyötyä tallin sivuilla on edes pitää enää vieraskirjaa, kun sinne ei ikinä kukaan kirjoita? Uskon, että monen tallin omistaja ilahtuisi, jos löytäisi edes yhden lyhyen viestin tallinsa vieraskirjasta. Siis hyvät ihmiset, älkää unohtako vieraskirjoja aivan kokonaan!

faz, faz@lasilintu.net