Haastattelussa Wiewie – Realistisuutta piirretyillä kuvilla


Piirretyt Kuvat Kunniaan eli PKK on jo lähes kaikille tuttu yhdistys. Sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä piirtämään ja saada yhä useammalle virtuaalihevoselle piirretyt kuvat. Harvat kuitenkaan tietävät kyseisen yhdistyksen perustamisesta tai sitä pyörittävistä henkilöistä. PKK:n ylläpitäjä Wiewie kertoo virtuaalihevostaustoistaan ja yhdistyksen perustamisesta sekä toiminnasta.

”Virtuaalitalleista sain ensikosketukseni joskus vuonna keppi ja kivi. Pidin hetken tallia joka sittemmin lopetti sen enempää syitä puimatta. Silloin vannoin etten mihinkään virtuaalihevosiin enää ikinä kajoaisi.” Jonkin aikaa Wiewie pärjäsi ilman virtuaalihevosia, mutta syksyllä 2003 hän alkoi viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa internetissä ja Hevoset.comissa. ”Hevoset.comistahan minä sitten virtuaalitallialueelle löysin ja ennen kuin huomasinkaan, olin onnellinen lämminveriravuritamman omistaja.” Yhdestä hevosesta innostuttuaan Wiewie pisti pienen tallin pystyyn ja hankki sinne vielä muutaman ravurin lisää. Sama talli on toiminnassa edelleen, vaikka vuosien varrella ulkoasu, hevoset ja nimikin ovat ehtineet muuttua useaan otteeseen.

Millaisia kuvia Wiewie sitten omilla hevosillaan käytti?

”Tuolloin alkuaikoina suosin lähinnä vapaasti kopioitavaa -sivustojen valokuvia. Astetta ronkelimmaksi kuvien suhteen muutuin, kun tallini arvostelut alkoivat olla vähemmän mairittelevia useilta sivuilta kopioitujen, vain etäisesti samannäköisten hevosten kuvien tähdittäessä virtuaalisteni sivuja.” PKK:n perustamisen aikoihin alkoivat myös Wiewien virtuaalihevoset saada piirrettyjä kuvia. ”Periaatteenani on pitää samalla hevosella samat kuvat koko sen elämän ajan eikä vaihtaa niitä kuin sukkia. Niinpä en hirmuisesti kiirehtinyt muuttamaan kaikkien hevosteni kuvia piirretyiksi kertasilauksella. Sitä mukaa kun talliin tuli uusia hevosia, ne saivat piirretyt kuvat.”

Kuinka PKK sitten sai alkunsa?

”PKK:sta en ota kunniaa täysin itselleni, sillä sellaista olin huomannut Hevoset.comissa olleen ikään kuin tilauksessa, lähinnä Pilvi Linnan toimesta. Läksimme yhdessä foorumilaisten aktiivien kanssa kehittelemään ideaa eteenpäin ja hops vain - minusta olikin yllättäen tullut yhdistyksen pääjehu.” Monet pitivät ajatuksen onnistumista mahdottomana NJ:n ylivallan takia. ”Jotkut kuvittelivat meidän olevan luomassa jopa ihan uutta, nykyisestä erillistä virtuaalimaailmaa, jossa piirretyt kuvat jylläisivät...” Onneksi löytyi kuitenkin joukko virtuaalihevosihmisiä, joilla oli uskoa ja halua piirrettyjen ja valokuvien tasavertaisuuteen. Tarkoitushan ei ollut lokeroida tai perustaa uutta maailmaa. Pyrittiin vain saamaan tasavertaisuutta; piirretyille mahdollisuus osallistua näyttelyihin, päästä kantakirjaan ja saavuttaa arvonimiä. ”Siinä oli tosiaan tekemistä, ettei luotu vain NJ:n kopiota, vaikka aika pitkälti systeemi tuntuu tänä päivänä samoja aatteita noudattavan. Samoin sääntöjä on tuntunut tulevan aina vain lisää ja lisää, vaikka olen alusta asti halunnut pitää systeemin mahdollisimman yksinkertaisena ja helppona.”

PKK:n suosio kasvoi alkuaikoina aivan räjähdysmäisesti, tosin mistään villityksestä ei Wiewien mukaan voida puhua. ”PKK:n kompastuskivinä ovat olleet epätasaiset tuomaroinnit, sillä pakostakin tuomaroidessa omat mielipiteet pääsevät vaikuttamaan, halusi sitä tai ei. Ymmärtääkseni sama tilanne on myös valokuvallisten ja oikeidenkin hevosten tuomaroinneissa. Joskus tuppaa unohtumaan, ettei koko touhua ole tarkoitettu otettavaksi niin kovin vakavasti, vaikka tietenkin yhteiset pelisäännöt ja niiden noudattaminen tekevät toiminnan mahdolliseksi.”

Piirroshevosten kannattajia on niin paljon, että näyttelytoiminta pyörii mukavasti. Hyvä näin, kaikki halukkaat pääsevät mukaan ja tuomarit selviävät töistään. ”Uskoakseni kannattajamäärä on melkoisen vakio; on heitä, jotka eivät muita käytäkään kuin piirrettyjä, heitä, joilla on jokunen hevonen piirretty ja jokunen valokuvallinen, mutta valitettavasti löytyy myös niitä, joiden mielestä virtuaalihevoset piirretyillä kuvilla ovat kerta kaikkiaan kauhistus.”

Wiewien suurin syy piirrettyjen kuvien käyttöön on niiden yksilöllisyys. Kun piirtää kuvat itse, voi olla varma, ettei kenelläkään toisella ole samoja kuvia. Hevosesta saa juuri sen näköisen kuin haluaa ja kuvista saa välittymään myös hevosen luonnetta. ”Realistisuuden tavoittelu helpottuu, kun voin värittää hevoseni tietyn väriseksi perinnöllisyyden mukaan. Esimerkiksi kahden mustan hevosen jälkeläisestä tulee todennäköisemmin musta kuin kimo, ja jos vanhemmilla ei ole merkkejä, tuskin varsallekaan tulee polvisukkia ja lehmänläsiä.”

Paula K., paula@wyomie.net