FSRa - Rankingien kuningas


Lehden aiheeseen liittyen ajattelin tehdä jutun kouluratsastuksen uralla hyvin menestyneestä seurasta. VRL:n seurarekisteriä tutkiessani löysin Flash Stablesin Ratsastajat eli FSRa:n, joka johti KRJ:n seurarankingia ylivoimaisesti. Tutkiessani seuraa lähemmin huomasin seuran johtavan myös ERJ:n rankingia. Myöskään WRJ:n 2. sija, ARJ:n 5. sija ja KERJ:n 6. sija eivät vaatimattomia ole. Haastattelin seuran pitäjää Elinaa, joka vastasi muutamiin kysymyksiini.

”Seura on perustettu vuoden 2002 kesä-heinäkuussa. Tuohon aikaan kun pikkuseuroja (oman muistini mukaan) oli joka toisella tallilla, niin pakkohan minunkin oli sellainen pistää pystyyn”, Elina kertoi kysyessäni mistä idea seuraan on alun perin saatu. FSRa pyrkii järjestämään mahdollisimman monipuolista toimintaa kilpailujen muodossa, eikä varsinaisesti painotu mihinkään lajiin. ”Tosin varsinkin viime vuoden aikana erottui kouluratsastus selvästi muista lajeista kisakutsujen määrässä katsottuna. Vaikka itse kilpailujen järjestäjänä olen hieman painottunut kouluratsastukseen, estekisat näyttävät silti olevan suosituimpia jäsenten keskuudessa, ainakin mitä osallistujista voi päätellä”, miettii Elina seuransa toimintakalenteria tutkiessaan.

Seuran 130 jäsenestä noin kymmenkunta on erittäin aktiivista kisaajaa, loput kisaavat harvemmin. ”Valitettavasti noin suurta porukkaa on vaikea saada kisaamaan aktiivisesti, tosin seuran tavoitteena ei ole koskaan ollut rankingien huipulle nousu tai titteli virtuaalimaailman johtavasta seurasta, joten en ota siitä enempää murehtimisen aihetta - jokainen kisatkoon miten heille parhaiten sopii”, Elina kommentoi kysyessäni, miten näinkin suuren seuran saa toimimaan aktiivisesti. Seuralla on myös monia jäsentalleja, jotka ovat lähinnä seuralaisten omia talleja. Varsinaisia vaatimuksia jäsentalliksi pääsyyn ei ole, mutta tietenkin seuran toimintaan osallistuminen on plussaa.

FSRa:n kalenterista löytyy myös paljon muiden järjestämiä kisoja. ”Ihanaiset seuralaiset ovat alkaneet itsekin järjestää kisoja jäsenille”, Elina kiittelee seuralaisiaan. ”Silti yritän järjestää mahdollisimman paljon kilpailuja itsekin, jotta seuralaisille ainakin olisi tämänlaista toimintaa, kun mm. valmennuksia ei ole saatavilla”, Elina vielä lisää.

Seura on tällä hetkellä ykkösasia Elinan virtuaalitouhuissa, mutta aikaa liikenee myös oman tallin pyörittämiseen ja omien hevosien kanssa kisaamiseen. Lopuksi Elina vielä kiittää mielenkiinnosta seuraa kohtaan :)

Lynn, webmaster@lasilintu.net