Jalkavamma valistusta
Taas ollaan menty kuukausi eteenpäin ja Zorro-täti tulee taas jaarittelemaan lukijoille virtuaalihevosten lääkintäasioista. Viimeksi lupasin tarttua ajan kuumaan perunaan, mutta tällä kertaa ”hottispottua” ei tahtonut löytyä, joten tämänkertainen kirjoitukseni käsittelee jalkavammavalistusta.
Ennen kuin siirrytään tylsiin aiheisiin, haluan tarjota alkukevennyksen. Tein tässä kevään kunniaksi pienimuotoista tilastotutkimusta SimVetissä. Vuodelta 2005 olen arkistoinut huhtikuusta lähtien aina lokakuulle saakka kaikki hoitoraportit, vain kesäkuulta ja heinäkuulta ei ole arkistointeja siitä yksinkertaisesta syystä, että klinikka oli kiinni. Lisäksi loppuvuoden 2005 SimVet oli tuumaustauolla.
Oli mielenkiintoista huomata, että ennen potilasrajoituksia olin hoitanut 9.5.2005 yli 20 hevosta kerralla, tehnyt kaikille perustarkastukset ja kahdelta raspannut hampaat. Repesin nauramaan nähdessäni työrupeaman yhteissumman: 40 v€. Tasan ei käy onnenlahjat, nykypäivänä samanlaisesta työstä hinta olisi edelleen 40 v€, kun taas koiranomistajat maksavat yli sata virtuaalieuroa viiden koiran lonkkakuvauksesta. Ehkä meidän pitäisi tehdä hinnastouudistuksia…
Sitten sitä tylsempää asiaa. Minua ja kollegaani mietitytti hirveästi menneellä viikolla virtuaalihevosten jalkavammat. On täysin totta, että ihan oikeassa elämässä noin 90 prosenttia hevosen sairauksista ja vammoista on jaloissa. Tämä tuntuu pätevän tiukasti myös virtuaalimaailman vammatilastoihin, sillä laskelmieni mukaan kolme viidestä hevosesta on jalkavikainen ja kahdella muulla on puhkuri. Tähän en laskenut mukaan niitä hevosia, jotka hakevat rokotteita tai madotuksia.
En halua missään nimessä arvostella asiakkaitamme, sillä jalkavaivat ovat mitä mielenkiintoisimpia hoitaa, mutta toisinaan samat yhä vain toistuvat oireet ja ontumisen ominaispiirteet tekevät työstä pakkopullaa. Voimme tarjota joissain tapauksissa vain yhtä diagnoosia: revähdys. Kuumotus, turvotus ja ontuminen käyvät lähes mihin tahansa jalkavammaan, mutta kun hevonen on omistajan mukaan aamulla tarhattu yksin, samassa sulkeutuvat pois toisen hevosen potkun aiheuttamat nivelrikot sekä kolahduksesta aiheutuvat ontumat, joita usein estehevosilla havaitaan. Vielä kun mainitaan, että ontuminen on alkanut äkillisesti, minkäänlainen pitkäaikainen nivelvamma ei tule kysymykseen. Jäljelle jäävät vain revähdykset. Haluankin esitellä nyt muutaman erilaisen jalkavamman, joista toivottavasti on tulevaisuudessa hyötyä molemmille osapuolille.
Nivelvammat
Hevosen jalkojen alanivelet kuten vuohisnivel vahingoittuvat herkästi, joten nivelvammoja tavataan usein. Pääpiirteittäin nivelvammat ovat pitkälti vaikeahoitoisia, sillä sitä on lähes mahdotonta havaita riittävän aikaisessa vaiheessa. Kun hevonen saa vaurion niveleensä esimerkiksi kolahduksesta, nivelkapselin sisäpinta tulehtuu. Nivelkapseli suojaa itse niveltä ja sisältää sitä voitelevia aineita. Tulehdus nivelkapselissa ei näy heti päälle, ja siinä vaiheessa kun se huomataan, tulehdus on ehtinyt turmella nivelnestettä, jolloin se ei suojaa ja jousta enää yhtä paljon. Nivelvamman oireita ovat ontuminen ja selvä kipu, tulehduksen aiheuttama turvotus ja kuumotus. Oireet tulevat hitaasti ja näkyvät vasta varsin myöhäisessä vaiheessa. Paranemismahdollisuudet eivät ole kummoiset. Parhaassa tapauksessa lievä nivelvamma voidaan parantaa taltuttamalla tulehdus, mutta jos se jätetään hoitamatta, jalkaan kehittyy etenevä tila, joka rappeuttaa nivelen ja on pysäyttämätön.
Kavio-ongelmat
Sydän ei ole hevosen ainoa elin, joka pumppaa sen verta ja huolehtii verenkierrosta. Hevosella on sydämensä lisäksi neljä apupumppua, kaviot, jotka kaikki tekevät leijonanosan huolehtimalla eläimen verenkierrosta. Tästä syystä kaikki kavioihin tulevat vammat eivät pahaksi kehittyessään tee hevosesta vain liikkumisrajoitteista, vaan vaikuttavat myös aineenvaihduntaan ja näin ollen hevosen koko olemukseen. On helpottavaa silti tietää, että osa kavioiden sairauksista ja vaurioista on parannettavissa.
Kaviopaise kehittyy kavioon esimerkiksi naulaan astumisen tai sarveisseinämän pehmenemisen seurauksena. Oireita ovat kuumotus, huomattava ontuminen ja kipu. Paise ei ole helppohoitoinen, mutta on kuitenkin parannettavissa. Lisäksi kaviokuume vaanii hevosta ja saattaa tulla äkkiseltään ilman näkyvää syytä. Oireet ovat selvät, klassisessa tapauksessa hevonen nojaa taaksepäin saadakseen painoa pois kipeiltä ja kuumottavilta etukavioiltaan ja kärsii lisäksi kuumeesta. Syitä saattavat olla liiallinen väkirehu ruokinnan yhteydessä, stressi tai jokin toinen kaviovamma. Hoitoja on monenlaisia, yleisin on kuitenkin kipulääkitys ja erikoiskengitys aina diagnoosista tervehtymiseen asti.
Imusuonentulehdus
Tämä tulehdus on jäänyt pois muodista, johtuneeko siitä, että sitä ei oikeassa elämässä pahemmin talvella tavata. Oireet ovat selvät: jalka turpoaa, kuumottaakin hieman ja hevonen ontuu. Jalan imusuonet tulehtuvat kun jalkaan pääsee haavan tai ruhjeen kautta bakteereja. Yleensä turvotus kohdistuu polven alapuolelle. Tulehduksesta pääsee eroon desinfioivilla kääreillä tai akuutimmassa tapauksessa tulehduslääkkeillä.
Luiden vauriot
Hevosen jalkojen luut ovat herkkiä saamaan vammoja siinä missä muutkin kudokset, eikä luun tarvitse aina olla katki ollakseen kivulias. On olemassa muutamia lievempiä luiden vaurioita, joiden hoitaminen ei ole oikean diagnoosin jälkeen vaativakaan temppu. Liikaluiden muodostuminen hevosen jalkoihin aiheuttaa ontumista, kuumotusta, turvotusta ja kipua. Tulehdus liittyy myös liikaluumuodostumaan. Röntgenkuvauksella saadaan selvä kuva siitä millainen patti hevosen jalassa oikein on, ja hoitaminen toimii kylmennyksellä, jalan tukemisella sekä tulehduskipulääkkeillä. Tila kehittyy hitaasti tai nopeasti, mutta se havaitaan yleensä aika pian.
Siinäpä niitä oli tiivistettynä ja pähkinänkuoressa, eikä tässä todellakaan vielä kaikki. Aina kannattaa googlettaa tai vilkaista alan kirjallisuutta, mikäli tarvetta tulee, sillä jalkavammoista ei tietoa ainakaan Internetissä pahemmin pimitetä.
Sorrow Lee, sorrow_lee@luukku.com (SimVet)
|