|
Vuodenajat – vaikutusta virtuaalielämään?
Ah, kevät. Niin se aika vain menee ja kesä taas tulossa, tai niin me ainakin päivien lämmetessä ajattelemme. Kaikki tuntuu taas valoisalta ja ihanalta. Kevät antaa oikean piristysruiskeen synkeän talven jälkeen. Miten paljon vuodenajat loppujenlopuksi vaikuttavat siihen, että kuinka aktiivisesti hoidamme virtuaaliset hommamme? Siinä varsin mielenkiintoinen pohdinnan aihe, ja sitä tässä nyt mietin.
Aloitetaan keväästä, sillä sehän on nyt ajankohtaisin. Keväällä aurinko paistaa lämpimästi ja pidempään. Minua tämä ainakin aktivoi tekemään kaikki asiat pois alta, sillä haluan aloittaa tyhjältä pöydältä. Monet hommat tuntuvat paljon helpommilta kuin talvella. Vaikka aikaa koneella istumiseen on vähemmän kuin ennen, niin tuntuu, että saa paljon enemmän aikaan. Aikaa haluaa viettää ulkona, mutta ei silti halua jättää netissä olevia asioita rästiin ja tekee ne nopeasti pois alta. Kevätpiristys siis piristää ihmetekoihin myös koneen äärellä, mutta ovatko aktiivisuuspuuskassa tehdyt päätökset vain äkkipikaisia, jotka on kuukauden päästä unohdettu? Nämä riippuvat paljolti ihmisestä.
Kevään jälkeen tulee kesä. Kauan odotettu loma alkaa, ainakin nuoremmilla harrastajilla. Aikaa koneella istumiseen siis on tavallista enemmän, mutta kuka jaksaa istua koneella koko kesän? Ulkona on ihana ilma, ja aurinko paistaa. Tekee mieli ulos ja harva sisälle jääkään. Osa menee kesätöihin ja päivät kuluvat siellä, illalla on taas väsynyt eikä jaksa keskittyä oikein mihinkään. Virtuaalihommat jäävät pahasti rästiin, mutta sitä ei nyt jaksa miettiä. Onhan sentään kesä!
Syksy tulee ja koulut alkavat. Kesän jälkeen menee hieman aikaa ennen kuin pääsee takaisin koulurytmiin. Aikaa ei enää ole koneella istumiseen niin paljoa kuin kesällä, mutta aika tulee käytettyä ehkä tehokkaammin. Koulussa ei vielä alkusyksystä ole niin suuria paineita kuin keväällä, mutta synkeä syksy jotenkin lannistaa ja masentaa. Ulkona ei ole valoa enää illalla, on kylmempää ja sataa. Alkaako tietokone kutsua vapaa-aikana, kun eivät ulkoleikit enää kiinnosta?
Talvi tulee ja lumi sataa. Ulkona on pimeää, mutta maassa on kuitenkin lunta, joka valaisee. Tosin Suomen talvi on kylmä ja vähäluminen, mutta vaikuttaako tämä toisaalta meihin sisällä istujiin. Koneella tulee istuttua, koska ulkona ei voi tehdä oikein mitään. On sitten eriasia, että saako koneella istuessaan mitään aikaan, vai kuluuko aika vain foorumin selailuun ja mesessä höpöttelyyn. Olo on jotenkin vetelä ja saamaton, vaikka koneella istuu useamman tunnin päivässä.
Vuodenaikojen vaikutus virtuaalihommiin riippuu lähinnä ihmisestä, mutta kyllä uskoisin niiden kaikkiin jollain tavalla vaikuttava. Alle olen kerännyt kommentteja hevostalli.nettiin tekemästäni gallupista.
Piristääkö kevät ja vaikuttaako se virtuaalihommiisi?
”Ei vaikuta, tietoisesti ainakaan.”
”Kyllä vaikuttaa sen verran että ei saa koneella mitään aikaiseksi. Jatkuvasti riehua ulkona, ja virtuaalihommia tulee hoidettua 1/100.”
”Kyllä kevät piristää. Virtuaalitouhuihin ei ainakaan luulisi kauheasti vaikuttavan, paitsi koneella olo ehkä vähenee hieman koska koulun loppuminen lähenee ja koeviikot alkavat, joten kirjan ääressä tulee vietettyä aikaa.”
”Tottakai vaikuttaa. Silloin on kivaa keksiä uusia keväisiä nimiä, saa puhtia vähän tähänkin hommaan! :) Saa tehdä keväisen layotin”
”Minua se ei kyllä tippaakaan piristä. Yhtä paljon niitä aineita pitää palautella opeille kuin muutenki. Samat vanhat tylsät jututhan ne loppujen lopuksi ovat. Virtuaalihevosteluuni ei kyllä vaikuta sen pahemmin.”
”Piristäähän se.”
”Olen syksyihminen. Kevät on masennusaikaa.”
”Vaikuttaa kevät, siinä mielessä että tässä pukkaa tietysti kaikki tentit, harkkatyöt, seminaarit yms. päälle niin että virtuaalihevostelulle jää vähemmän aikaa kuin normaalisti. Noin muuten kevät on kiva vuodenaika minusta, jota ei sovi tuhlata sisällä möllöttämiseen (ainakaan liian suuressa määrin), niin että ulkoilukin vie aikaa.”
”Totta kai kevät vaikuttaa, varsinkin tallin ulkoasuun. Ja sen verran on itselläkin kevättä rinnassa että joka kevät tulee ostettua ainakin pari turhaakin hevosta itselleen onnessaan.”
” Vaikuttaa virtuaalihommiin sen verran, että vaihdan ulkoasun.”
Lynn, webmaster@lasilintu.net
|