|
Tallista
© panch.
Abbey Road, idyllinen tila kauniiden maalaismaisemien keskellä. Onko näin? On.
Tallin omistaja, peanut., on koko ikänsä asunut maalla. Jossain välissä hän kuitenkin joutui muuttamaan suureen ja pelottavaan kaupunkiin. Niinpä hän päätti, että jos pääsisi sieltä elävänä pois, hän ei enää koskaan muuttaisi kaupunkiin.
Lopulta peanut. selvisi. Hän piti lupauksensa, ja peri mummoltaan upeissa maisemissa olevan maapalasen, jolle hän pystytti Abbey Roadit.
Abbey Roadin tallirakennus on 10 karsinaa sisältävä moderni rakennus. Se on rakennettu vuonna 2008, sillä entinen paloi lähes kokonaan vuodenvaihteessa. Tallin yläkerrassa on heinävarasto, jonne heinät viedään ramppia pitkin. Ylhäältä löydät varmasti myös kaikensorttista romua, jotka säästyivät palossa. Heinät heitetään alas pientä kourua pitkin, ja ne päätyvät heinäkärryihin, joista ne annetaan hevosille.
Kaikki kymmenen karsinaa ovat isoja ja valoisia asumuksia, joissa kaikissa on kalteroidut ikkunat. Jokaiseen tulee myös vesi juomakuppeihin.
Tallissa on myös satulahuone ja toimisto. Ensimmäinen näistä, satulahuone, on täynnä kiiltäviä nahkavarusteita ja harjoja. Kaapeista löydät myös kirjavia satulahuopia ja loimia, joita on joka lähtöön. Tottakai myös kaikki linimentit ja satulasaippuat säilytetään satulahuoneessa.
Toimisto on puolestaan erittäin sekainen. Koska peanut. ei ole koskaan ollut mikään siivousintoilija, voit kuvitella suuret paperipinot hänen pöydällään, kirkkaan keltaisen vanhan lankapuhelimen vieressä, jota ympäröivät erilaiset muistilaput. Korkeat hyllyt täynnä mappeja reunustavat melkeinpä jokaista vapaata seinää. Siellä, missä niitä ei ole, on teipattu kuvia tallin hevosista ja ruusukkeet roikkuvat koreasti mukana. Toimistossa on myös sohva, jossa voi rentoutua rankan ratsastuksen jälkeen.
Pihalta löydät suuren ratsastuskentän. Se on hiekkapohjainen, joten kuten arvata saattaa, se pölyää kesällä mukavasti. Kentän reunalla on kouluratsastuskirjaimet, jotka ovat ahkerassa käytössä.
Myös maneesi löytyy. Se on lähempänä rantaa. Maneesi on iso, ja sen voi jakaa kahtia aidoilla.
© Harhalammen virtuaalikylä
Abbey Roadin tilukset sattuvat linja-autojen reitille, joiden kyydillä on helppo tulla tapaamaan hevosia. Linja-auto jättää sinut viehättävälle hiekkatielle, josta löydät helposti Abbey Roadiin, sen tallirakennus näkyy jo. Jos et sattumalta muista jäädä kyydistä, linja-auto kuski todennäköisesti havahduttaa sinut erheestäsi viimeistään pienen kylän kohdalla, jonne Abbey Roadista on matkaa vajaa kaksi kilometriä. Suurta vahinkoa ei siis ole syntynyt.
Tuo kyseinen kylä on noin kolmensadan ihmisen koti. Kyläläisten keski-ikä ylittää reilusti neljänkymmenen, eikä kylällä paljon lapsia viipellä, ellei kesämökkiläisiä kesäisin lasketa. Kylässä on jännittävä tunnelma. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt jonnekkin väärälle vuosikymmenelle. Kauppa on vanha ja sisältä korkea rakennus, ja suuret hyllyt kurkottelevat kattoa kohti. Parhainta tässä kaupassa ovat herkulliset karamellit, joita saa muualta ihan etsiä. Kylässä on myös kirkko, pankki ja pieni kahvila, jossa tarjoillaan makeita leivonnaisia.
|