|
Kasvatus
Abbey Roadissa kasvatusta ei juuri harrasteta. Eihän hyviä kilpahevosia voi ottaa pois radalta mammalomalle! Kuten näet, kasvattivauhtimme on ollut varsa per vuosi. Osa kasvateista jää kotiin, osa myyntiin, ihan miten parhaaksi näen. Abbey Roadin kasvatit tunnistaa nykyisin päätteestä AR, joka tullaan rekisteröimään. Tai sitten ei, tällä vauhdilla vaadittu viisi kasvattia olisi maailmassa viiden vuoden päästä.
Kasvattien kohtalo
Tiedän, hevosemme eivät ole täydellisiä. Mutta jos sinua kiinnostaa jokin kasvatti, ja se on tallissa, en kiellä sinua tarjoamasta siitä. Kasvatit olisi hyvä saada kisakentille, edes yksi sijoitus ja olisin onnellinen. Mitkään laatuarvostelut tai muut meriitit eivät ole pakollisia, en edes odota niitä. Jos kuitenkin olet ihana, ja haluat olla kiltti peanut.-tädille, teet kasvatista kisakoneen, joka kiertää kisakenttiä sijoituksia aamupalaksi haukkaillen. Kaapit notkuisivat pokaaleja ja kaikenmaailman meriitit pidentävät nimen niin pitkäksi, ettei se mahdu yhdelle sivulle. Hyvä on, pysytäänhän todellisuudessa. Kasvattia ei saa "tappaa" ennen kymmenettä ikävuottaan, kisoissa täytyy käydä edes vähän ja jälkeläiset ovat suotavia, pysyen kuitenkin kohtuuden rajoissa. Hevonen tulee rekisteröidä VRL'n hevosrekisteriin. Maalaisjärjen käyttö on sallittua.
Jos sinua kiinnostaa jokin kasvatti, joka ei ole vielä löytänyt omistajaa, laita mailia. Mainitse ainakin:
-Nimesi
-Mihin hevonen menisi
-Tulevaisuudensuunnitelmat
Viimeisimmässä kohdassa haluan kuulla vain tosiasioita, ei lihavointia. Kiitos.
Maksaminen
Koska Abbey Road kuuluu Welhon piiriin, hinnoittelemme kaikki varsat. Kun olen kertonut summan, maksat sen Welhon sivuilla, tilille 1790-51120. Ellet osaa, ota yhteyttä, niin voin tehdä lomakkeen. Niin taikuri en vielä ole, että osaisin tehdä lomakkeen, johon jokainen saisi summansa laittaa.
Kasvatit 2007 - 2008
01.10.2007 - Perfect Road AB - Perfect Phlox - Blackjack - heijdi.
19.03.2008 - Abbey's Aphrodite - Going for Love KE - OK's Wholly Laud - Killer Queen
24.04.2009 - Six Senses AR - Weisses Fleisch - Dennis Leptad - jää talliin
|