|
![]() Photos © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Dennis Leptad, ihan Dennis vaan, on varsin mukava oripoika. Dennis on mamin pikku lellipoika, joka luulee helposti saavansa kaiken minkä tahtoo. Sen pieneen pinkkiin valtakuntaan ei mahdu ajatus komentelemisesta, tai siitä, miski sen tulisi totella ihmisiä. Kunhan Denniksen saa takaisin maanpinnalle, se käyttäytyy hyvin ja ihan kohtuun kuuliaisestikin. Hoidettaessa Dennis on - noh, Dennis. Se haluaa nähdä koko ajan missä mennään, ja jos hoitaja tekee jotakin epämukavaa, Dennis kyllä näyttää sen selvästi. Dennis kannattaa ihan suosiolla sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, tai muuten saat juosta pojan perään ulos tallista. Dennis ei ole kaikkein rauhallisin mahdollinen hoidettava, mutta päättäväisen hoitajan kanssa yrittää kyllä pysyä paikoillaan. Dennis kuitenkin haluaisi koko ajan olla menossa jonnekin, ja se rakastaakin toimintaa. Parhaimmillaan se onkin vauhdikkaissa jutuissa, joissa saa päästellä höyryjä. Ratsastaessa Dennis on aika vaihteleva. Joskus silä on hyvä päivä, jolloin se on miellyttävä ratsastettava. Silloin tällöin se kuitenkin voi olla melko inhottavalla tuulella, milloin se tykkäisi tehdä täsmälleen sitä mikä sitä itseään sattuu huvittamaan. Tasaisella Dennis kulkee hieman poukkoillen edestakaisin, varsinkin jos ratsastaja on levoton tai kärsimätön. Joidenkin kanssa Dennis synkkaa hyvin, ja menee kauniisti, kuin leijuen. Kaikille Dennis ei kuitenkaan suo tätä mahtavaa onnistumisen tunnetta. Se säikkyy hieman äkillisiä liikkeitä, esimerkiksi pusikoista lentäviä lintuja tai rasahtavia sadeviittoja. Esteillä Dennis toimii hyvin. Siltä löytyy vauhtia ja potentiaalia korkeillekin esteille, joskus tosin hieman liiaksikin. Dennis voi päättää, että puolimetrinen pysty onkin kesken kaiken muuttunut päälle metriseksi okseriksi. Silloin se ponnistaa ennalta-arvaamattoman korkealta ja yleensä ratsastaja jääkin jälkeen. Ne jotka tuntevat Denniksen, pysyvät kuitenkin hyvin mukana. Dennistä pitää hillitä esteiden välissä reilusti, ettei seuraavasta esteestä tule puomisekamelskaa. Joskus Dennis tykkäisi lähteä omille teilleen hypyn jälkeen. Tehokkailla avuilla kuitenkin onnistuu pitämään sen hallinnassa hyvin.
Kilpailupaikoilla Dennis on hieman tavallista hermostuneempi, mutta muuttuu pian omaksi itsevarmaksi itsekseen. Sen kilpailusuoritus ei kovasti poikkea sen kotikäyttäytymisestä. Suoritus vaihtelee milloin mitenkin.
Uutiset
Kilpailu-uraDenniksen koulutustaso yltää Helppoon A'han.4 sijoitusta (vain sijoitukset)
04.07.2008 - Cecilie Riders - HeA - KRJ - 7/153 |