Virallinen nimi Dear Sound Rotu ja sukupuoli Trakehner-ori
Syntymäaika ja ikä 24.3.2008 - (ikä) Säkäkorkeus 168cm
Koulutustaso ko Int I re 90cm Painotus Kouluratsastus
Kasvattaja faz, Prejudice Omistaja ja asuintalli faz, Prejudice

Yleisesti Soundi käyttäytyy herrasmiehen tavoin. Hoidettaessa se on kiltti ja kuuliainen, mutta ratsastaessa vaatii vahvoja ja selkeitä apuja. Ori toimii hyvin monilla erikokoisilla ja -ikäisillä hoitajilla ja ratsastajilla, mutta loistavasti orin saavat toimimaan vain harvat. Soundi on luonteeltaan myös varsin utelias, etenkin maastossa ratsastaessa sen huomio kiinnittyy kaikkeen muuhun kuin itse ratsastajan antamiin apuihin.

Hoidettaessa Ori pysyy kiltisti paikoillaan ja sitä on ihan turha sitoa. Soundi ei kuitenkaan pistä vastaan, vaikka se sidottaisiinkin hoitotoimenpiteiden ajaksi. Yleensä ori nuokkuu silmät ummessa hoitotoimenpiteiden ajan ja herää vasta kun satulavyötä kiristetään tai kuolaimia yritetään saada suuhun. Päästään ori on kuitenkin varsin herkkä, joten kovin rajuja otteita ei kannata suosia poskiluista eteenpäin. Soundi ei pahemmin pullistele satulavyötä kiristettäessä ja kuolaimetkin sujahtavat suuhun varsin helposti. Myös taluttaminen sujuu varsin mallikkaasti.

Soundilla pystyy ratsastamaan kuka tahansa ja siksi monet Soundin ensikertaa näkevät ajattelevat, ettei orin kapasiteetti riitä isoihin koululuokkiin. Periaatteessahan se on totta - Soundin saa kuka tahansa liikkumaan ihan kivasti, mutta kaiken sen kapasiteetin mitä orissa oikeasti on, saa näkymään vain sellainen ratsastaja, jolla on tarpeeksi taitoa ja luottamusta orin hallintaan. Ratsastajan käden pitää olla vakaa ja apujen selkeät, jotta Soundi toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Maastossa ori keskittyy helposti kaikkeen muuhun kuin ratsastajansa antamiin apuihin ja siksi Soundia pitää vähän väliä herätellä takaisin maan pinnalle. Kiva ratsu siis monelle, mutta unelmien hevonen vain harvoille.

Sukutaulu ja -selvitys

  Dawn's Omen
  trak, 168cm
Tourin Omet   Orel (evm)
  Omette (evm)
Egete V. Mühleberg   Jägerbeuer (evm)
  Janita v. Mühleberg (evm)
  CQ Angels Fall First
  trak, 168cm
Richbourg
  Elzbourg (evm)
  Ravanna (evm)
Milena GER
  Maistelgof (evm)
  Levinette GER (evm)

Soundin isä Dawn's Omen on 168cm korkea trakehner-ori, joka kilpailee vaativan tason luokissa kouluratsastuksessa. Omenin suku on upea ja voimakaslinjainen, täynnä puhdasrotuisia trakehnereita. Orin suku on lähes täysin koulupainotteista niin pitkälle kuin sitä vain tunnetaan, ja siksi Ompun luonteessa näkyykin selvä kapasiteetti korkeisiin koululuokkiin.

Tourin Omet, on puhdaslinjainen trakehner ja Soundin isänisä. Koululuokissa Grand Prix -tasolla kilpaileva ori hyppää koulupainotteisesta suvustaan huolimatta jopa 140cm. Otosta löytyy siis kapasiteettia moneen lajiin. Tämä Saksasta tuotu, hieman ärhäkkä ori, on pärjännyt hyvin koulukilpailuissa.

Soundin isäemä Egete V. Mühleberg on myöskin Saksta tänne saapunut upea trakehner-tamma. Enna kilpaili Saksassa jopa 140cm tasolla menestyksekkäästi. Tamman suvusta löytyy paljolti sekä kenttä- että esteratsuja, mutta Ennan kapasiteetti näkyy myös vaativan tason koululuokissa.

CQ Angels Fall First on Soundin vasta kilpailu-uransa aloittanut emä, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kerätä kasaan mukavan määrän sijoituksia koululuokissa. Tämä persoonallinen tamma kilpailee Int I-tasolla ja on sukunsa puolesta varsin koulupainotteinen. Jo muutaman varsankin synnyttäneestä tammasta povataan kovan luokan kouluratsua kentälle kuin kentälle.

Soundin emänisä Richbourg on upea Saksasta tuotu trakehner-ori, jonka koulutustaso yltää aina Grand Prixiin asti. Ori on sijoittunut yhteensä 33:ssa KRJ:n alaisessa kilpailuissa ja näistä voittoja on upeat kuusi kappaletta! Tämän ison orin suvusta löytyy mitä upeimpia yksilöitä, niin koulukentillä kuin näyttelyissä menestyneitä puoliverisiä.

Viisi jälkeläistä synnyttänyt, kuvankaunis trakehner-tamma ja Soundin emänemä Milena GER yltää koulutustasoltaan aina Intermediate I asti ja onkin kisannut menestyksekkäästi koululuokissa. Tamma on kahminut mukaansa KRJ:n alaisista kilpailuista yhteensä 25 sijoitusta, joista seitsemän on voittoja. Näiden sijoituksien avulla tamma on saavuttanut itselleen KRJ IV-palkinnon 54 pisteellä. Kertominen pelkästään Milenan menestyksestä ratsuna ei kerro kaikkea tästä hevosesta, sillä tamma on saanut myös VIR MVA Ch-arvonimen kerättyään ison kasan sertejä näyttelyistä.

Jälkeläiset

o. Gregory Rox (s. 7.10.2008, emä: Goldaphina Nove)

Sijoitukset ja voitot, 43kpl

18.09.2008 Kutsu, Int I- 3/50
11.09.2008 Kutsu, Vaativa B - 2/24
10.09.2008 Kutsu, Int I - 2/50
10.09.2008 Kutsu, Vaativa B - 7/55
08.09.2008 Kutsu, Helppo C - 10/100
08.09.2008 Kutsu, Helppo A - 3/115
25.08.2008 Kutsu, Helppo A - 4/30
24.08.2008 Kutsu, Helppo A - 4/60
24.08.2008 Kutsu, Int II - 3/30
22.08.2008 Kutsu, Prix St. Georges - 1/33
22.08.2008 Kutsu, Int I - 2/36
22.08.2008 Kutsu, Vaativa B - 1/36
21.08.2008 Kutsu, Int II - 5/42
21.08.2008 Kutsu, Helppo A - 4/52
21.08.2008 Kutsu, Helppo A - 2/52
21.08.2008 Kutsu, Helppo C - 2/23
21.08.2008 Kutsu, Helppo C - 2/23
21.08.2008 Kutsu, Helppo C - 3/23
21.08.2008 Kutsu, Vaativa A - 4/33
21.08.2008 Kutsu, Int - 5/26
20.08.2008 Kutsu, Int II - 2/27 (93.819%)
20.08.2008 Kutsu, Vaativa B - 2/124
20.08.2008 Kutsu, Int I - 4/77
10.08.2008 Kutsu, Int I - 2/31
06.08.2008 Kutsu, Helppo B - 2/30
05.08.2008 Kutsu, Helppo C - 3/60
05.08.2008 Kutsu, Vaativa B - 4/25
05.08.2008 Kutsu, KN Special - 6/135
05.08.2008 Kutsu, Int I - 2/107 ( 91.559%)
03.08.2008 Kutsu, Helppo B - 2/50
03.08.2008 Kutsu, Helppo C - 4/50
03.08.2008 Kutsu, GP - 4/20
03.08.2008 Kutsu, Vaativa A - 1/50
03.08.2008 Kutsu, Vaativa B - 3/50
03.08.2008 Kutsu, Helppo A - 5/36
03.08.2008 Kutsu, GP - 3/30
02.08.2008 Kutsu, Helppo A - 1/40
01.08.2008 Kutsu, Vaativa B - 3/50
31.07.2008 Kutsu, Helppo A - 7/33
31.07.2008 Kutsu, Helppo A - 6/52
31.07.2008 Kutsu, Vaativa B - 5/50
31.07.2008 Kutsu, Vaativa B - 4/50
01.07.2008 Kutsu, Int I - 3/55 (89.26%)

10.08.2008 Kutsu, KUMA, JS
10.04.2008 Kutsu, LKV3, irtoSERT, JS

Virtuaalihevonen | A Sim-game horse