|
KUOLLUT † 26.2.2010
| Virallinen nimi |
Onnen Poropeukalo |
Rotu ja sukupuoli |
Suomenhevos-tamma |
| Syntymäaika ja ikä |
01.07.2006 - (ikä) |
Säkäkorkeus |
156cm |
| Koulutustaso |
ko HeA re 50cm |
Painotus |
Kouluratsastus |
| Kasvattaja |
Onnenpolle |
Omistaja ja asuintalli |
faz, Prejudice |
Muistan vieläkin sen, kun näin Poriksen ensimmäisen kerran. Vaikka tamma syntyi kaksosena, oli se silti varsin hyvissä voimissaan jo pienestä pitäen, ja valmiina kohtaamaan veljensä kanssa uuden maailmaan haasteet. Sisaruskaksikko oli niin hulvaton näky, että kasvattaja päätti nimetä varsat osuvasti Poropeukaloksi ja Rähmäkäpäläksi!
Poris vaikuttaa monien mielestä rauhalliselta, mutta oikeastaan tamman rinnassa sykähtelee villi sydän. Hoitaessa rauhallisesti käyttäytyvä Poris on ratsastaessa herkkä ja kapasiteettia valtavasti omaava tamma. Toista samanlaista on vaikea löytää!
Hoitaessa Poris on rauhallinen ja muutenkin mukava hoitaa. Tammaa ei tarvitse sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, eikä karsinan ovea tarvitse sulkea. Veden kanssa Poris on ollut tekemisessä jo pienestä pitäen – muutenkin kuin vain juomalla - ja siksi tamma on oppinut rakastamaan uittamista, pesua ja kaikkea veden äärellä touhuamista. Poris ei ole herkkähipiäinen, eikä aristele harjausta.
Ratsastaessa tamma on kuuliainen, mutta hieman hidas oppimaan. Vaikka Poris pyrkii tekemään kaiken juuri niin kuin pyydetään, joutuu uuden asian usein toistamaan useampaan otteeseen, ennen kuin Poris pääsee varsinaisesti 'jyvälle asiasta'. Kaikki tamman askellajit ovat ihanan pehmeitä ja mukavia istua. Vaikka Poris onkin pohjimmiltaan kouluratsu, myös pienet esteet sujuvat: tammalta ei löydy tarvittavaa riskinottokykyä kohdata suuria esteitä, ja ponnistus ajoittuu usein väärin, ellei selässä ole tarpeeksi taitava estemaestro.
Sukutaulu ja -selvitys
Mirkun Vallaton Vesseli on kiertänyt aktiivisesti koulukenttiä, mutta kisaillut myös valjakkoajon, este- ja kenttäratsastuksen parissa sekä känynyt muutamissa näyttelyissä. Ori palkittiin KRJ:n laatuarvostelussa IV-palkinnolla. Veskun isä Keijun Hallusinaatio on asunut ratsastuskoululla, ja toiminutkin siellä lähinnä tuntiratsuna. Hyökyaallon Luisteri on synnyttänyt viisi varsaa ja kisannut vain muutaman startin.
Poriksen emä Humun Muska on synnyttänyt kaksosvarsojen lisäksi kolme muuta suomenhevosta ja kiertänyt aktiivisesti koulukentillä. Muskan isä Humun Eeros on startannut vain muutamissa este- ja koulukilpailuissa, mutta Magnolian Minerva - Muskan emä - on taas kiertänyt kilparatoja aktiivisemmin. Minerva on kisannut koulu- ja esteratsastuksen lisäksi näyttelyissä varsin menestyksekkäästi. Tammalle on myönnetty VIR MVA Ch -arvonimi ja Minerva on myös kantakirjattu II-palkinnolle!
Jälkeläiset
o. Aatteen Lento (s.06.02.2009, isä: Haavelaakson Lento)
o. Aatteen Wälähdys (s.16.07.2006, isä: Siirin Loimu)
Sijoitukset ja voitot, 83kpl
28.02.2009 Kutsu, Helppo B - 6/52
26.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/52
21.02.2009 Kutsu, Helppo B - 2/52
21.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/30
20.02.2009 Kutsu, Helppo B - 7/52
19.02.2009 Kutsu, Helppo C - 2/52
19.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/30
19.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 6/80 (82.776%)
18.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/30
16.02.2009 Kutsu, Helppo B - 3/30
16.02.2009 Kutsu, Helppo A - 7/55
16.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/56
15.02.2009 Kutsu, Helppo C - 3/52
15.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 7/80 (83.334%)
14.02.2009 Kutsu, Helppo B - 4/36 (79.278%)
14.02.2009 Kutsu, Helppo A - 5/30
14.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/30
13.02.2009 Kutsu, Helppo B - 2/29 (63.696%)
13.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 4/31 (80.678%)
13.02.2009 Kutsu, Helppo B - 3/60
13.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/30
12.02.2009 Kutsu, Helppo C - 5/50
12.02.2009 Kutsu, Helppo A - 8/100 (79.166%)
10.02.2009 Kutsu, Helppo B - 1/30
09.02.2009 Kutsu, Helppo A - 1/40
08.02.2009 Kutsu, Helppo B - 4/50
07.02.2009 Kutsu, Helppo B - 6/40
07.02.2009 Kutsu, Helppo C - 1/23
06.02.2009 Kutsu, Helppo A - 5/29
06.02.2009 Kutsu, Helppo B - 2/50
05.02.2009 Kutsu, Helppo A - 7/50 (80.102%)
03.02.2009 Kutsu, Helppo A - 7/50
03.02.2009 Kutsu, Helppo A - 6/50 (80.919%)
02.02.2009 Kutsu, Vaativa B - 2/50 (81.98%)
01.02.2009 Kutsu, Helppo C - 6/53
01.02.2009 Kutsu, Helppo B - 5/65
01.02.2009 Kutsu, Helppo C - 6/50
31.01.2009 Kutsu, Helppo C - 5/80
31.01.2009 Kutsu, Helppo B - 2/40
31.01.2009 Kutsu, Helppo B - 1/40
30.01.2009 Kutsu, Helppo B - 1/60
29.01.2009 Kutsu, Helppo A - 4/43 (87.984%)
29.01.2009 Kutsu, Helppo B - 2/43 (89.574%)
29.01.2009 Kutsu, Helppo C - 7/50
28.01.2009 Kutsu, Helppo B - 1/50
26.01.2009 Kutsu, Helppo A - 6/59 (82.136%)
26.01.2009 Kutsu, Helppo A - 7/50
26.01.2009 Kutsu, Helppo A - 3/50
26.01.2009 Kutsu, Helppo C - 3/50
26.01.2009 Kutsu, Helppo C - 3/40
25.01.2009 Kutsu, Helppo A - 1/50
25.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 3/100 (94.433%)
25.01.2009 Kutsu, Helppo B - 2/49
24.01.2009 Kutsu, Helppo C - 1/50
24.01.2009 Kutsu, Helppo A - 2/100
22.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/40
21.01.2009 Kutsu, Helppo C - 4/50
21.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 6/100 (80.338%)
20.01.2009 Kutsu, Helppo B - 6/50
20.01.2009 Kutsu, Helppo A - 8/100
20.01.2009 Kutsu, Helppo C - 1/40
20.01.2009 Kutsu, Helppo B - 6/60
20.01.2009 Kutsu, Helppo A - 4/60
20.01.2009 Kutsu, Helppo C - 7/50
20.01.2009 Kutsu, Kür: Helppo A - 8/100 (79.907%)
20.01.2009 Kutsu, Helppo A - 9/100 (80.526%)
19.01.2009 Kutsu, Helppo C - 2/60
19.01.2009 Kutsu, Kür: Helppo A - 10/100 (78.77%)
19.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 6/100 (80.143%)
19.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/19
19.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/40
18.01.2009 Kutsu, Helppo B - 7/65
15.01.2009 Kutsu, Grand Prix - 1/40
14.01.2009 Kutsu, Intermediate I - 3/40
14.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 4/40
20.05.2007 Kutsu, Helppo A - 6/61
17.05.2007 Kutsu, Helppo A - 4/40 (63.652%)
14.05.2007 Kutsu, Helppo B - 5/30
04.05.2007 Kutsu, Helppo A - 8/161
31.01.2007 Kutsu, Helppo B - 6/40
22.01.2007 Kutsu, Helppo B - 4/30
18.01.2007 Kutsu, Helppo C - 3/77
Valmennukset & päiväkirja - Lue!
Virtuaalihevonen | A Sim-game horse
|