- 30.3.2009 kouluvalmennus, roy
Lumilla oli hyvällä tuulella jo alkulämmittelyssä ja sen myöskin huomasi tämän
tysökentelystä. Ravissa päätimme ottaa ihan perus askeleen pidennystä ja väistöjä
eri askellajeissa. Ravissa ja käynnissä tamma pidensi todella helpon näköisesti.
Väistöt kaikissa askellajeissa meni myöskin hyvin, mutta laukassa mentäessä Lumilla
jäi ehkä hitusen kankeaksi, mutta eipä se kovinkaan haitannut. Lopuksi otitte vielä
muutaman laukannoston uran sisäpuolella ja teitte voltteja aina jokaiseen kulmaan.
Hevonen liikkui super hyvin, eipä ollut minullakaan kritisoitavaa ratsastuksestasi.
Hienoa!
- 9.2.2009 kouluvalmennus, Sonja
Lumillan kanssa päätimme keskittyä keskiraviin, koottuun raviin, käyntiin ja laukkaan, sekä käynnin, ravin ja laukan pidennyksiä ja lyhennyksiä. Ensin otimme hieman käynnin pidennystä, jonka jälkeen oli
lyhennyksen vuoro. Lumillalla oli ilmeisesti tänään todella hyvä päivä, sillä liike sujui hienosti. Sitten hiukan ravin pidennystä, lyhennystä ja keskiravia, tämäkin sujui lähes loistavasti. Tämän
jälkeen nostettiin muutaman kerran laukkaa, tässä oli hieman vaikeuksia, mutta onnistui lopulta, nyt sitten otettiin pidennettyä ja lyhennttyä laukkaa. Laukan lyhennys sujui hienosti, mutta
pidennyksessä näytti taasen olevan jotain ongelmaa. Loppu tunnista ravattiin omia tehtävi ja vapaata käyntiä, siihen sitten miltei täydellisesti onnistunut valmennuksenne loppuikin.
- 6.2.2009 kouluvalmennus, Willa´
Lumilla saapui rauhallisesti tallillemme. Aloitimme työt ja Lumilla oli heti keskittyneesti mukana. Otimme etu- ja takaosa käännöksiä lämmittelyksi. Kun ne sujuivat hyvin, siirryimme ravitehtäviin. Aluksi otimme kokorataleikkaa kahdeksikolla päädyissä kootu- ja muuten lisätynravin ja keskellä kenttää pysähdys. Lumilla hiukan innostui eikä meinannut hidastaa saati sitten pysäyttää. Mutta kun Faz hiukan tiukensi komentoa, menivät pysähdykset ilman käyntiä ja hidasti nätisti. Sitten otimme väistöjä jotka menivät hienosti. Laukassa otimme pääty-ympyrällä ulos ja sisälle taivutuksia. Aluksi se meinasi tehdä laukanvaihtoja, mutta saimme sen sitten toimimaan kauniisti. Laukassa otimme vielä vaihtoja ja vastalaukkaa. Ravissa otimme vielä voltteja pitemmillä ohjilla. Lumilla vähän innostui vielä, mutta Faz sai sen rauhoitettua. Menimme vielä lopussa kävelemään maastoon. Kiitosta tuli hevosen taipuvuudesta ja innokkuudesta. Lumilla oli hyvin yhteistyö haluinen ja reipas koko tunnin.
- 2.2.2009 kouluvalmennus, tifanna
Ratsastaja kertoi Lumillan olevan tänään hyvällä tuulella, olisi mukava kokeilla jotain vaativampaan. Päätin samantien kokeilla laukan vaihtoja jokatoisella askeleella. Parien vaihtojen jälkeen homma lähti rullaamaan, ja kuin itsestään siirryimme laukanvaihtoihin jokatoisella askeleella. Se meni fantastisesti Lumillalla oli tänään mahtava päivä, se näytti itsekkin iloiselta. Olimme ratsastajan kanssa hyvin, hyvin tyytyväisiä tammaan. Toiseen kierroksen Lumilla meni edelleen mahtavasti, sen laukanvaihdot näyttivät tanssille. Annoin Lumilla lopettaa hieman aikaisemmin, että se pääsisi nopeammin syömään. Tähän tammaan olin todella tyytyväinen.
- 1.2.2009 kouluvalmennus, Joley
Tamma oli huonolla päällä jo tallissa, irvisteli nyrpeänä kun joutui lähtemään kentälle. Faz hyppäsi reippaasti Lumillan selkään ja yritti urheasti saada tammaan alkuverkkojen aikana jonkinnäköistä potkua, mutta neiti sen kuin löntysti ja heitteli päätään. Ajattelin, että tekisimme jotain helpompaa, nyt kun Lumillalla näytti olevan huono päivä – pohkeenväistöjä. Tamma innostui väistöistä kuin ihmeen kaupalla, laski päänsä alas ja alkoi töihin. Fazin avut menivät helposti läpi, Lumilla kulki väistöt nätisti käynnissä ja ravissa. Tamman innostuksen saimme vangittua myös avotaivutukseen, jota Lumilla innokkaasti yritti. Faz olisi voinut hieman enemmän tammaa opastaa, muuten avot sujuivat oikein hyvin!
- 31.1.2009 kouluvalmennus, Durre
Faz ja Lumilla olivat hyvin heräillä tänään tunnin aikana, kun katselin hevosta jo aikaisemminkin. Oikeen mukavan oloinen suomenhevostamma. Tänään myös tahdon keskittyä olennaisiin asioihin, kuten siihen, miten hevosen kanssa voi liikkua ja kuinka löytää ne ongelma kohdat ratkottavaksi. Koska Lumilla oli vauhtia, niin siirrokset pienellä ympyrällä tekevät varmasti hyvää. Eli alkuun otetaan käynti-ravi siirtymisiä, niin että ratsastaja yrittää vaihtaa askellajin mahdollisemman pienellä otteella. Faz tarvitsee hieman rauhallisempaa malttia, mutta jo muutaman kierroksen kokeilun jälkeen alkoi näyttävästi löytyä näppituntuma. Käynti-ravisiirtymiset tekevät hyvää ja herättävät hevosta. Otetaan sitten vielä vähän suuremmalla ympyrällä käynti-laukka siirtymiset. Faz mieti, miten saisit vauhdikkaan pirteän, mutta silti laukassa laiskasti työskentelevän hevosen liikkumaan mahdollisemman sujuvasti.
- 30.1.2009 kouluvalmennus, Cian
Jahas, ajattelin tamman raahautuessa maneesiin. Lumillan rakenne ja olemus vaikutti sporttiselta, mutta sehän meinasi aivan nukahtaa ja kiukustui hieman saadessaan vauhditusta kuskilta. Ajattelin, että mennään nyt sitten hieman rauhallisemmin ja raahasin kentälle tusinan puomeja. Ainakin jalat saavat ruveta nousemaan! Oikeen hetkeen sijoitetut avut saivat Lumíllan hieman virkonemaan ja viimeistään esimmäisten puomien kolahduksissa se alkoi tajutakkin jotain. Otitte yhden sivun vauhtia ja tulitte seuraaville, tamman jalat nousivat ja eivät nousseet, muutaman kertauksen jälkeen se tuntui ajattelevan, että mennään nyt sitten kun kerta ei tästä muutenkaan pääse ja homma alkoi sujua. Kokeilimme laukanvaihtojakin puomilta ja tamma alkoi tosiaankin nousta suurempaan vireeseen. päätin, että tähän olisi hyvä lopettaa ja pyysin vielä muutaman vaihdon ja loppuverkat. Parempi, että jää virkeämpi mieli päälle. Tämä tamma kyllä osaa jos haluaa, onnea ja menestystä kisaurallenne!
- 25.1.2009 kouluvalmennus, Iran - san
Lumilla oli ihmeen pirteällä ja reippaalla päällä, viime valmennuksessa en nähnyt tätä loistetta mutta tällä kertaa näin. Lumillaa venyi kuin spagetti ja myötäsi ratsastajansa kanssa ja teki parhaansa kun pyysimme tammalta ravissa pohkeenväistöä ja piruettia. Nyt voin sanoa että tamma osaa tamma osaa olla kun se yrittää ja nyt voin taputtaa tälle tammalle ja sanoa että en voi sanoa kun mahtavaa. Lumilla kaarsi päänsä ravissa ollen kuin koko maan kuningatar ja kaunotar. Lumina höristi korviansa pirteästi kuunellen tarkkaa mitä faz pyysi tammalta ja taputukset itse ratsastajalle koska faz keskittyi suuviivana ja kunnolla kekskittyikin. Laukassa menimme helpommin voltteja sekä hieman kootumpaa laukkaa.
- 24.1.2009 kouluvalmennus, Iran - san
Lumillalla ei oikein riittänyt tänään valmennuspäivänä lennokkuutta ja joustavuutta eikä intoa, ratsastajassa ei ollut mitään vikaa mutta Luminaa ei saanut liikkumaan oikein vaikka monella tapaan yritettiin tammalla ei löytynyt vaan kiinostusta. Valmennuksen alussa otimme käyntiä ja sivutaivutuksia käynissä noiden jälkeen menimme ravissa pohkeenväistön joka onnistui moitteettomasti mutta Piaffissa ei oikein onnistunut kun Lumina ei oikein jaksanut edes yrittää emmekä voi ikinä vaatiakkaan sitä tai pakottaa. Joten jätimme sikseen hankalammat ja menimme laukassa puomia että tamma nostelisi kunnolla jalkoja.
- 22.1.2009 kouluvalmennus, Aatteen Kartano
Vaikka itse radan suorittaminen sujuisikin hyvin, ette tulisi pääsemään parhaisiin pisteisiin, sillä ratsastuksesta puuttuu lennokkuus ja joustavuus. Nyt näytti siltä kuin juuri ja juuri jaksaisitte liikkua ja hetkittäin Lumilla ei ollut takapäällään lainkaan mukana liikkeessä. Innosta ratsuasi! Radat suorititte melko täsmällisesti ja huolellisesti, askellaji vaihdoksiin olisin toivonut enemmän tahtoa ja yritystä, nyt vaihdokset vain tapahtuivat eivätkä tulleet juuri silloin kun niitä olisi tarvittu. Peruutukset sujuivat kyllä nätisti, taitavat olla Lumillan erikoisuuksia.
Virtuaalihevonen | A Sim-game horse
|