Heypanic O' Polo

» Virallinen nimi ja rek.nro: Heypanic O' Polo VH-00000
» Rotu ja sukupuoli: Holstein-tamma
» Syntymäaika ja ikä: 27.10.2008 - (ikä)
» Säkäkorkeus : 164cm

» Koulutustaso: ko GP, re 80 cm | Kilpailukalenteri
» Painotus: Kouluratsastus
» Omistaja ja asuintalli: Dear-head, Prejudice
» Kasvattaja: O' Polo Warmbloods, Crystal

Kuvan tekijänoikeudet omistaa © HWfarm - Thank you!

Kuten monesti ennenkin, olin luvannut itselleni, etten osta Prejudiceen enää yhtään ainutta puoliveristä, ennen kuin kaikki edelliset ovat siirtyneet täyspäiväiseen jalostuskäyttöön. Kuten arvata saattaa, näin kuitenkin hevostalli.netissä Jaynessin topiikin, jossa hän kauppasi upeaakin upeampia holsteinvauvoja. Jonkin aikaa siinä jaksoi kärvistellä, mutta lopulta oli pakko saada yksi niin ihanista, lupaavista varsoista itsellekin. Niinpä päätyi Heypanic tänne meitä ilahduttamaan.

Yleisesti: Heypanic tarvitsee sellaisen hoitajan ja ratsastajan, jolla on pinnaa työskennellä joskus hermoja raastavan vaikean tamman kanssa. Hoitaessa tamma yleensä seisoskelee kiltisti paikoillaan, mutta silloin tällöin Heypanic on aivan uskomattoman rauhaton ja hermostunut. Kentällä ratsastettaessa tamma toimii yleensä varsin mukavasti - ainakin jos lähistöllä ei ole mitään mielenkiintoa herättävää, kuten traktoria tai ohilenkkeileviä ihmisiä. Maastossa Heypanicia on kuitenkin varsin vaikea pitää aloillaan, sillä jokainen mutkan takaa ilmestyvä kivi ja kanto olisi päästävä tutkimaan ja tapaamaan.

Hoidettaessa: Heypanic seisoo normaalisti kiltisti paikoillaan ja antaa hoitajan tehdä työnsä rauhassa loppuun. Kavioiden nostaminen, ja etenkin niiden ylhäällä pitäminen, on jostain syystä kuitenkin ollut tammalle aina suuri koitos. On kuitenkin päiviä, jolloin toivoo saaneensa hoidettavakseen minkä tahansa muun hevosen. Silloin Heypanic on levoton ja hermostunut, se pyörii ja hyörii, hirnuu ja steppaa paikoillaan, eikä yleensä silloin hoitaja pysty yhtään keskittymään tamman harjaamiseen tai muuhun hoitamiseen.

Ratsastaessa: Kentällä tamma työskentelee hyvin, se jaksaa keskittyä ratsastajansa apuihin loistavasti, kunhan lähistöllä ei ole yllättäviä häiriötekijöitä, kuten kovaa meteliä pitävää traktoria tai kovaäänisesti keskustelevia lenkkeilijöitä. Kisoihin kannattaa Heypanicin kanssa mennä mahdollisimman aikaisin aamulla, jotta tamma ehtii päivän aikana tottua kisatapahtuman ääniin ja vilskeeseen.

Heypanicin sukulinja ja selvitys

  Purple Label
  hann, 163cm
Gylfason (evm)   Bloodnovel (evm)
  Berlinday (evm)
Purple Sesasong (evm)   Wimbledon (evm)
  Rosenberg'N (evm)
  Hiroshima
  holst, 168cm
Eindrucksvol (evm)   Prahlerei (evm)
  Fabelhaft (evm)
Blickfangend (evm)   Wimper GER (evm)
  Matschig (evm)

Panicin isä Purple Label on ruunikko holsteinori koulupainotteisesta suvusta. Leluksi kutsuttu ori on tuotu Hongkongista asti Mouliniin, jossa tämä holsteinherra nykyään asustelee. Lelu on kilpaillut varsin menestyksekkäästi kouluratsastuksen saralla jo koko nuoren ikänsä. GP-tasolle yltävän orin suvusta löytyy useita, varsinkin Aasiassa merkittäviä nimiä, jotka ovat kilpailleet kouluratsastuksessa aina kansallisella tasolla asti. Lelun isä Gylfason on saksassa syntynyt upea ykköspalkinnolla kantakirjattu holsteinori. Orilla on jälkeläisiä yli neljäkymmentä ja on silti yhä suosittu jalostusori kotimaassaan. Lelun emä taas Purple Sesasong on myöskin upeasti kantakirjassa ykköspalkinnolla palkittu. Tamma on suosittu jalostushevonen ja erittäin hyvin menestynyt kouluratsastuksen saralla.

Hiroshima, Heypanicin 168cm korkea emä, on taas Saksantuonti. Sannikin kilpailee Grand Prix-tasolla ja on jo saavuttanut Kouluratsastusjaoksen antaman maksimisijoitusmäärän. Tamman kalenterista löytyy yhteensä 49 sijoitusta, joista kuitenkin vain neljä on puhtaita voittoja. Panicin lisäksi Sannista on syntynyt jo neljä muuta holsteinvarsaa. Sannin isä Eindrucksvol on syntyperältään saksalainen, mutta asunut monissa eri maissa ympäri Eurooppaa. Eindrucksvol on kilpaillut aktiivisesti korkeissa koululuokissa. Sannin emä Blickfangend on myöskin saksalaissyntyinen, mutta myös asunut koko ikänsä Saksassa. Tamma on muiden mukana kilpaillut aktiivisesti ja hyvin menestyen kouluratsastuskilpailuissa.

Astutukset ja jälkeläiset

Heypanicia käytetään jalostukseen rajoitetusti (max. 6 jälkeläistä), tammaa astutetaan vain koulupainotteisilla ja sukunsa puolesta tasapainoisilla holsteinereilla. Tällä hetkellä Heypanic on käytössä jalostukseen.

Sijoitukset ja voitot

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset ja voitot.

51 sijoitusta
28.01.2008 Kutsu, Helppo A - 4/50
23.01.2008 Kutsu, Helppo A - 4/50
20.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 1/47 (89.499%)
18.01.2008 Kutsu, Vaativa A - 2/50
18.01.2009 Kutsu, Kür: GP - 4/40
18.01.2009 Kutsu, GP - 1/40
17.01.2009 Kutsu, GP - 2/40
16.01.2009 Kutsu, Kür: GP - 4/40
16.01.2009 Kutsu, GP - 3/40
15.01.2009 Kutsu, Int II - 4/40
15.01.2009 Kutsu, Int II - 6/44
15.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 6/50
15.01.2009 Kutsu, Int I - 4/40
14.01.2009 Kutsu, Helppo A - 4/40
14.01.2009 Kutsu, GP - 6/40
13.01.2009 Kutsu, Int II - 3/40
12.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 1/40
11.01.2009 Kutsu, GP - 3/60
11.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 2/40
11.01.2008 Kutsu, Vaativa B - 6/36
10.01.2008 Kutsu, Vaativa B - 6/36
08.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 3/90
08.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 7/50
08.01.2009 Kutsu, Helppo B - 4/50
08.01.2009 Kutsu, Int I - 4/30
07.01.2009 Kutsu, Prix St. Georges - 5/30
06.01.2009 Kutsu, Helppo A - 1/30
06.01.2009 Kutsu, Vaativa A - 5/30
06.01.2009 Kutsu, GP - 1/64
05.01.2009 Kutsu, Helppo B - 5/50
02.01.2009 Kutsu, Helppo C - 1/60
03.01.2009 Kutsu, GP - 3/76
03.01.2009 Kutsu, Vaativa B - 9/103
01.01.2009 Kutsu, Int II - 5/26 (58.589%)
01.01.2009 Kutsu, Int I - 2/32 (79.486%)
31.12.2008 Kutsu, Vaativa B - 1/29
30.12.2008 Kutsu, Vaativa B - 2/18
30.12.2008 Kutsu, Vaativa A - 4/38
26.12.2008 Kutsu, Helppo A - 1/40
26.12.2008 Kutsu, Vaativa B - 4/50
24.12.2008 Kutsu, Int II - 6/100
23.12.2008 Kutsu, Int I - 4/17
23.12.2008 Kutsu, Vaativa A - 2/18
23.12.2008 Kutsu, Vaativa A - 2/34
21.12.2008 Kutsu, Vaativa A - 3/20
21.12.2008 Kutsu, Int I - 3/20
21.12.2008 Kutsu, GP- 1/29
19.12.2008 Kutsu, GP - 7/99
19.12.2008 Kutsu, Vaativa B - 6/39
19.12.2008 Kutsu, Vaativa B - 3/60
18.12.2008 Kutsu, GP- 6/99

Valmennukset

13.2.2009, Valmentaja: supermummo
Heypanic O' Polo oli mielenkiintoinen tuttavuus. Alkuverryttelyssä Heypanic kävi hieman kuumana, mutta faz piti hienosti tamman hallinnassa. Laukkojen aikan Heypanic järjesti pienen kiitolaukka kohtauksen säikähdettyään lastenrattaita, mutta faz sai nopeasti tamman hallintaan ja jatkoi normaalisti. Pienien välikäyntien jälkeen aloimme menemään sulkuväistöä. Heypanic keskittyi tehtäväänsö hyvin. Seuraavassa harjoituksessa tamma hieman vastusteli apuja, mutta kulki muutaman pienen kehotuksen jälkeen loistavasti. Lopputunti sujui rauhallisissa merkeissä ja Heypanic meni oikein hyvin.

10.2.2009, Valmentaja: tifanna
Heypanic oli mukavan rento alkulämmittelyssä. Se taipui mukavasti kumpaankin suuntaan ravissa ja oli kuolain tuella nätisti. Heypanic ravasi kauniisti muodossa, kunnes jokin pamahti ulkona ja tamma sai sätkyn. Muoto oli tipotiesään se seisoi korvat luimussa, valmiina pingahtamaan hetkenä minä hyvänsä pakoon. Ratsastaja otti sen rauhallisesti kuolain tuelle, ohjeitteni mukaan. Hetken kuluttua tamma oli taas oma itsensä, kuitenkin se säpsähteli välillä. Sen askellus oli joustavaa, varsinkin laukassa. Laukka rullasi kauniisti eteenpäin, kumpaankin suuntaan. Sitten rupesimme tekemään sulku- ja avoväistöjä, nehän tammalta sujuivat hyvin, sulkuväistön kanssa oli ongelmia oikeen kierrokseen, tamma oli hieman jäykkä siihen suuntaan. Venyttelimme sitä hieman käynnissä ja ravissa, sen jälkeen sulkuväistökin rullasi hyvin. Tämän jälkeen teimme ympyrätyöskentelyä ravissa ja laukassa, se sujui mallikkaasti. Tamma oli tänään hieman jäykkä, muuten se oli oikein mukava.

8.2.2009, Valmentaja: Sonja
Noin yleisesti ottaen Heypanic totteli apujasi tunnin aikana hyvin, mutta välillä sen keskittyminen herpaantui ja se ei tuntunut kuuntelevan. Alku käyntien jälkeen tehtiin tehtäviä ravissa, ravin pidennykset ja lyhennykset sujuivat hyvin, samoin voltit ja pääty ympyrät, koottu ravi kuitenkin tuotti hieman ongelmia ensi alkuun, mutta kun sen sait kerran onnistumaan, niin jatkossakin se tuntui menevän läpi. Ravista siirryimme laukka tehtäviin, ympyrät, pidennykset, lyhennykset ja koottu laukka onnistui hyvin, mutta tamma kiihtyi ehkä hiukan liikaa. Laukan vaihdoissa oli pientä ongelman häivää, mutta nekin loppujen lopuksi onnistuivat. Seuraavaksi ravailtiin ja tehtiin omia ravi tehtäviä, teit omat tehtäväsi tarkasti ja teit niitä usein. Lopuksi vielä muutamia sulkutaivutuksia, jotka tämän kohdalla onnistui vasta muutamien yrityksien jälkeen, mutta onnistui kuitenkin. Loppu käynnit sujuivat hyvin.

1.2.2009, Valmentaja: Willa´
Hey oli tullessaan jännittynyt joten meillä meni hetki saada se toimimaan. Harjoittelimme mm. laukanvaihtoja joka askeleella, jotka Hey suoritti puhtaasti, keskivaiheella Heyn keskittyminen kuitenkin herpaantui kun toinen ratsukko tuli maneesiin ratsastamaan. Lisätty ravi meni aluksi vähän mönkään, mutta Faz korjasi sen hyvin ja sitten se meni hyvin. Lopussa se vielä näytti parhaat puolensa lisätyissä ja kootuissa askellajeissa. Kehuin ratsukkoa hyvästä yhteistyöstä ja hevosen herkkyydestä. He saivat myös plussaa liikkeiden täsmällisyydestä häiriötekijöistä huolimatta.

31.1.2009, Valmentaja: Durre
”Hey” on herkkä hevonen, erittäin kuuliainen ja selvästi hieman varovainen. Kuuntelee paljon ulkopuolisia ääniä, mikä taas saattaa hieman haitata yhteistä työskentelyä. Ensimmäiseksi aloitettiin vauhdikkaalla tempo vaihdoksilla, eli pitkät pätkät harjoitusravia, päätyihin laukkavoltit ja keskelle muutaman askeleen reippaat käynnit. Faz oli ”Hey” kanssa todella tomerana ja esim. juuri muutaman askeleen käynneissä piti huolen siitä, että hevonen jatkaa reippaasti raviin. Laukkavolteilla sai jarrut hieman enemmän olla voimissaan, kun steppaava hevonen vei menneessään. Muutaman kierroksen toistaminen yhteen suuntaan ja suunnan vaihdoksessa tuntui löytyvän rentous myös hevosesta. Tykkäsin siitä, että Faz itse huomasi, milloin istunta oli oikeaan suuntaan menossa.

30.1.2009, Valmentaja: Cian
Heypanic oli alusta asti hieman varovainen johtuen ehkä maneesin paukkuvista ovista. Aloimme kuitenkin normaalisti työskentelemään ja pelko vaihtui nopeasti intensiiviseen työskentelyyn. Tamman keskittyminen oli uskomatonta, se todella tiesi mitä teki! Otimme väistöjä kolmessa askellajissa, ravissa Heypanic hieman lipsui, mutta toisella yrittämällä ja paremmalla pohjetyöllä tämäkin saatin korjatuksi. Työskentelimme paljon pääty-ympyröissä ja hiomme pieninpiäkin virheitä väistöissä, niissä kun niitä oli hieman tullut esille. Toivon ettet kovin helposti tälläisestä kultakimpaleesta luovu, olette todella mahtava pari!

24.01.2009, Valmentaja: Iran - san
Heypanic aloitti tunnin leppoisin tilantein stepaten ehkä hieman mutta ratsastaja selässä sai hallittua tämän kauniin neitokaisen. Aloitimme valmennuksen käynissä pohkeenväistöillä ja volteilla hyvissä merkeissä. Heypanic myötäsi ohjia ja kaartoi kaulaansa ohjien mukaan ja ratsastajalla oli todellakin hyvä istunta ja hyvä käsi joka piti tamman ohjia sievästi kädessään. Heypanic oli energinen ja pirteä kun aloitimme ravipätkillä, menimme ravissa ensinmäisenä puomeja että tamma nostelisi korkealle jalkojansa sen jälkeen kokeilimme Piaffia joka onnistui mainiosti. Pysähtelimme pari kertaa että tamma kuuntelisi ratsastajaansa. Sitten jatkoimme kootulla ravilla joka onnistui täydellisesti. Teimme pysähdyksen kokeilimme sen jälkeen pohkeenväistöä käynissä ja sekin onnistui. Teimme valmennuksessa normaaleita emmekä laukanneet kun vähän matkaa kootummassa laukassa.

27.12.2008, Valmentaja: Sindi
Heypanic oli hiukan järkyttynyt kun saapui kentälle, Sindillä oli mikrofoni päällä ja puhui kovaa jotta tuulessa kuulisi jotakin. Alkutunti oli oikeastaan pelkkää totuttelua. Tamma oli jännitynyt ja katseli ympärilleen hiukan hätääntyneesti. Asettelujen ja hiukan enemmän eteen ratsastuksen jälkeen tamma kuitenkin rauhoittui ja alkoi liikkua enemmän eteen alas muodossa, selkäkin alkoin pyöristyä ja tamma alkoi liikkua paremmin. Laukassa tamma alkoi hiukan jo kuumentua. Tammalla askel piteni ja se alkoi pöristä. Päästiinkin tunnin aiheeseen. Pohkeenväistö on yksinkertainen liike mutta yllättävän vaikea. Tamma aloitti hyvin. Mutta ravissa Faz otit liikaa ohjasta ja takapää jäi jälkeen. Heti kun päästit ohjasta tamma alkoi liikkua heti oikein ja vielä oikein päinkin. Laukka väsitö meni teiltä hiukan pitkäksi, joka korjaantui kun otit enemmän pohkeella sivulle päin. Sait hyvin koottua tammaa, jokaisessa askellajissa jolloin myös väistö helppotui. Alkuveryttelyyn verratuna loputunti oli aivan upea. Oli mukava katsella teitä, melkein koko ajan ;)

Kyseessä on virtuaalihevonen, kuvien hevonen ei liity mitenkää sivulla esitettyihin tietoihin!