|
- 30.3.2009 kouluvalmennus, Valmentaja: roy
Reippaalla, mutta kuuliaisella tuulella oleva Chance meni oikein mukavasti loppuun
saakka, lukuun ottamatta yhtä säikähdystä. Vaikka käveletkin pitkin ohjin, muista
pitää pohkeet lähellä hevosta. Ravatessanne iso päätyympyrää Chance näytti rennolta
ja nautti olostaan. Tamma taipuu hienosti ympyröillä, sekä kulmaan mennessä. Lopuksi
vielä nostitte kolmikaarisenkiemurauran joka toisella kaarella vastalaukan.
Vastalaukoissa ei ollut minkään laisia ongelmia, eikä tamman rentoisuus kadonnut
laukassakaan.
- 21.02.2008 kouluvalmennus, Tiitiäinen
Chance oli alkuvaiheissa hieman laiskemman puoleinen, joten ratsasta reippaammaksi pohkeella ja kokoa hevosta enemmän, ettei se mene pitkänä lenkkimakkarana vaan siististi hieman kootumpana. Asetukset löytyivät hyvin ja sopivina, hyvää ratsastusta! Laukka oli hieman vaikeampi nostaa tänään Chancelle, mutta lopulta tamma lähti reippaaseen ja aktiiviseen laukkaan. Takaosa polki siististi alle ja voltit onnistuivat oikein hyvin. Vastalaukat menivät hienosti, mutta aina meinasi nousta ristilaukka. Selvempi asetus ja laukkakäsky, jolloin pitäisi nousta kokonaan vastalaukka. Lopulta laukka pyöri reippaasti molempiin suuntiin!
- 16.02.2008 estevalmennus, Tiitiäinen
Chance hyppäsi tänään oikein mukavasti ja laukkakin oli aktiivista. Puomit kolahtelivat pariin otteeseen alas. Ratsasta takaosa vielä aktiivisemmaksi ja kokoa hieman enemmän laukkaa pidätteillä. Kun virheet oli korjattu, Chance hyppäsi esteet leikiten. Sarja onnistui moitteettomasti, hyvä!"
- 10.02.2008 kouluvalmennus, Tiitiäinen
Alkutunnista huomasin Chansen työstävän takajalkojaan tosissaan! Asetukset löytyivät sisään ja takatassut oli hyvin massun alla. Kuten myös Chance alkoi hakemaan pientä pyöreyttä jo alkuvaiheissa, ja muotoa lopputunnista. Pohkeenväistö käynnissä sujui oikein hyvin. Raviväistöt olivat aluksi aika vauhdikkaita, joten pidätä vielä reippaammin. Samalla muista väistöä tehdessä pohkeen käyttö - puristaa ja höllää. Näin Chance saa selkeät avut joita se ymmärtää ja lähtee tekemäään sitä mitä pyydetään. Muuten oikein hyvä. Laukassa vielä enemmän eteen, jotta askel pitenee. Lyhennys onnistui sitten jo paremmin. Hyvää ja rentoa työstämistä!
- 05.02.2008 estevalmennus, Tiitiäinen
Tamma hyppäsi jumppasarjan siististi, eikä kompuroinut. Puomit pysyivät paikoillaan, ja tahti oli hyvä. Tasapaino meinasi pettää, mutta onneksi pääsit sen korjaamaan ja puhtaasti menitte ylitse! Rata meni kuten ennenkin hyvin ilman virheitä, mutta kerran ponnistus osui hiukkasen kauas, jolloin hyppyyn oli vaikea päästä mukaan. Ponnistukset osuivat muuten juuri nappiin.
- 24.01.2008 estevalmennus, Tiitiäinen
Tamma näytti meille tänään oivaa korkeushyppyä! Suorastaan liiti 90cm esteiden ylitse. Ratsastus oli siistiä ja hevonen oli ratsastettu hyvin avuille, koska radan aikana tamma kääntyi helposti pienistä, jopa hieman huomaamattomista avuista. Eipä oikeastaan mitään korjattavaa!
- 21.01.2008 kouluvalmennus, Tiitiäinen
Chancen takaosa oli hieman kysymysmerkki alkutunnista. Lopulta sait kuitenkin tamman astumaan hyvin alle pidätteillä ja pohkeilla. Vastalaukat olivat helppoja asioita Chancelle, eikä niistä koitunut sen suurempia ongelmia. Käske kuitenkin aktiivisemmin eteen pohkeilla, jotta saat vielä hieman reippaampaa laukkaa, eikä se lopu kesken. Hyvä!
- 18.01.2008 estevalmennus, Tiitiäinen
Chance näytti hallitsevan hommat oikein hyvin. Tamma ei epäröinyt jumppasarjalla, vaan hyppäsi kauniisti ja siististi ylitse. Radalla saitte jälleen kerran yhteistyön rullaamaan oikein hyvin. Lähestymiset onnistuivat ja ponnistukset osuivat kohdilleen. Nyt tamma oli ehkä jopa laiskanpuoleinen esteiden välillä. Käske pohkeella reippaasti eteen, mutta muista kuitenkin pidättää, ettei vauhti kasva liikaa. Hyvä suoritus!
- 16.01.2008 kouluvalmennus, Tiitiäinen
Chance oli tänään virkeällä päällä, ja peruutukset lähtivät aluksi hieman hankalasti surraamaan. Lopulta kuitenkin taaksepäin meno alkoi näyttämään sellaiselta, että yhteistyö lähti pelaamaan. Siirtymisissä laukat eivät tahtoneet käynnistä lähteä nousemaan. Valmistele vielä hieman huolellisemmin, muista pieni asetus sisään ja sähäkkä sisäpohje. Lopulta nekin sitten nousivat siististi. Hyvä!
- 12.01.2008 estevalmennus, Tiitiäinen
Koulupainotteiseksi hevoseksi tamma suoriutui valmennuksesta hyvin. Esteille lähestymiset olivat aluksi joko liian lähelle tai liian kauas, mutta hetken hypättyä molemmat tajusivat toistensa tekniikat ja esteetkin alkoivat sujua. Esteiden korkeudet eivät haittaa, kunhan tekniikka on hallussa ja molemmat ovat päättäneet onnistuvansa, pääsee tamman kanssa vaikka kuinka pitkälle estepuolellakin!
- 10.01.2008 kouluvalmennus, Tiitiäinen
Chance näytti taitonsa ja voltit olivat osa uskomattoman pieniä! Hevonen taipui kauniisti ja kaariuran suoristukset olivat siistit. Asetus voisi olla kuitenkin vielä hieman selvempi, joten sisäpohje ja ulko-ohjan tuki peliin. Lisäykset onnistuivat, kuten muiltakin - erittäin hyvin! Tamma asteli pitkiä ja kauniita askelia pitkillä sivuilla, samalla hieman vauhtia kiihdyttäen. Laukka oli pyöreää ja taas tässä vaiheessa asetukset olivat kunnossa. Ensi kerralla voisi alkaa jo miettimään sitten enemmän taivutteluita ja ympyrää voisi vielä vähän suurentaa sisäpohkeella. Hevonen kulki kauniisti ja tehtävät onnistuivat hyvin. Tamma alkoi tunnin aikana hakemaan pientä peräänantoa, joka oli varmasti myös sinusta, kuten minustakin mukava huomata!
- 2.1.2009 kouluvalmennus, Villakuja
Poris oli jo alkuverkassa hyvin yrittelijäällä päällä. Kun ratsastaja antoi avun, niin Poris oli jo tekemässä sitä suurella tunteella. Alkuverkka sujui hyvin ja näin se olisi hereille pohkeenväistöissä. Menimme pohkeenväistöä lyhyen sivun keskeltä uralle. Poris väisti hyvin pohketta käynnissä sekä ravissa. Pohkeenväistön jälkeen nostettiin laukka. Poris oli aluksi vähän hämillään asiasta, kun piti nostaa laukka, mutta kun asiaa toistettiin niin hyvinhän se laukka sieltä tuli! Oli mukavaa valmentaa teitä, koska Poris oli hyvin yritteliäs ja ratsastaja taitava!
Virtuaalihevonen | A Sim-game horse
|