ETUSIVU       -       ESITTELY       -       YKSITYISEKSI?       -       YKSITYISET       -       TOIMINTA

Joulumaasto 23.12.2007

Aatteen Kartanon väki lähti seikkailemaan neljäksi tunniksi alueille, joista ei vielä karttoja talleista löydy. Välillä oli pysähdys läheisellä kodalla ja siellä meille tarjoiltiin lämpimiä juomia ja pullaa. Hevoset saivat vain vähän heinää, mutta niille tarjoilu järjestettiin sitten Aatteessa - kaikille halukkaille oli mahdollista tarjoilla melanssileikettä. Mutta sitten itse retkeen...

Yksityisten omistajat ilmestyivät ripotellen tallille laittamaan hevosiaan kuntoon. Itse olin jo ajoissa, sillä minun piti vielä hakea heijastimet eri talleista, jotta kaikki varmasti näkyisivät. Omaksi ratsukseni olin valinnut Kirstin, sillä oli johtajaluonnetta tarpeeksi maaston vetämiseen.

Kaikki ratsukot olivat valmiit hieman ennen yhtä. Lähdimme ensin rauhalliseen tahtiin kohti lähimetsiä. Selostin takana olevalleni ohjeita liittyen maastoon. Pyysin häntä laittamaan viestin taaksepäin ja seuraava taas taaksepäin niin että kaikki kuulisivat nämä ohjeet ja tulevat ohjeet samalla tavalla.

Hetken kuluttua lähetin taaksepäin ohjeen nostaa ravin ja lähdin itse ravaamaan. Kuljimme pitkin melko kapeita polkuja, lunta maassa oli muuta sentti. Pian tämän jälkeen laitoin taaksepäin laukkaviestin ja nostin laukan. Kirsti innostui laukkaamaan täyttä vauhtia, eivätkä takana tulevatkaan näyttäneet jäävän jälkeen. Emme kuitenkaan laukanneet pitkään, sillä tie alkoi yhä vain kaventua ja oksia sörötti polun molemmilta laidoilta polulle. Välillä ravaillen ja vielä muutaman lyhyen laukkaspurtin ottaen matkasimme kohti kotaa.

Kodalla faz olikin jo odottamassa meitä juomisineen ja syömisineen. Hän oli tuonut myös vilttejä, joita levitettiin hevosten päälle. Hevoset sidottiin kodan vieressä oleviin puomeihin, jotka itseasiassa olivat juuri tätä tarkoitusta varten tehdyt. Ratsastajat pääsivät sisälle kotaan lämmittelemään ja tutustumaan toisiinsa paremmin. Kun pullat oli syöty ja mehut juotu palasimme takaisin ulos muutaman asteen piristävään pakkaseen ja lähdimme kotimatkalle. Emme kuitenkaan kiertäneet samaan reittiä takaisin vaan tutustuimme vielä uuteen reittiin.

Kota ei ole Aatteen Kartanon vaan läheisin maanviljelijän, mutta sinne on mahdollista ratsastaa yksin ja kodan avainta voi kysyä minulta. Yleensä kota on vapaa, sillä melko harvoin maanviljelijä itse lähtee kodalle hiihtoreissulle.

Lynn

Osallistujat

Lynn - Kristel von Devoto
Mari - Mirabell COS
Netta - Onnen Poropeukalo
Latte - P.N Turmankukka
Krista - Damoiselle COS
Sanna Vuolainen - Serellender Danlish
Ellen H. - Iinan Vinkutar
Johanna R. - Welle's Erdbeere

Ulkoasu © Johanna - Kaiken materiaalin luvaton kopioiminen on kielletty!